Välimeren risteily Navigator of the Seas 2013

Itäisen välimeren risteily Navigator of the Seas, lokakuu 2013

Kaikki alkoi  oikeastaan vähän vahingossa. Heinäkuussa K:n uintileiri Espanjassa vahvistui syyslomaviikolle, mietittiin mitäs me sitten tehdään - pakko päästä jonnekin. Turkki tuntui liian kolutulta (P:lle olisi kelvannut!) ja minua oli kuumottanut jo pitkään päästä uudelleen risteilylle. Niinpä pidin silmällä RCCL:n sivuja ja kahta lähtöä: 13.10. Navigator Roomasta ja Liberty Barcelonasta. Heinäkuussa lykästi; Navigatorin sisähytin hinta putosi yhtäkkiä alle 300 e/hlö. Mutta P:lle ei kelvannut kuin Parveke! Sitten löytyi uusi tarjous, parvekehytti 604 e/hlö. Kun vielä Finnairin lennot saatiin suht edullisesti, tehtiin matkavaraus. Rooma, Välimeri ja Navigator - täältä tullaan!

Luin ahkerasti CruiseCritic-sivustoa ja tein suunnitelmia. Siinä sivussa myös tarkkailin RCCLn tarjouksia ja niinhän siinä sitten kävi, että yhtäkkiä JuniorSuite halpeni niin, että hintaero parvekehyttiimme oli vain 70 e/hlö. Pakko tarttua ja niin Upgrade Fairyn serkku Upsell Fairy osui kohdalle. Sen parempaa hyttiluokkaa ei enää auennut, mutta tämä riitti meille. Kiitos!

Reissuun lähdimme lauantai-iltana kotoa. Heitimme auton Lentoparkkiin ja ajoimme komeasti ainoina matkustajina lentoparkin bussilla kentälle, jossa kävimme luovuttamassa matkatavarat jo valmiiksi baggage dropiin. Pieni episodi käytiin lentokenttävirkailijan kanssa jonotustavasta: Terminaaliin oli rakennettu sokkelo jonottajia varten. Sokkelon ”oviaukolla” seisoi ärtynyt täti, jota joku ulkomaanelävä puhutti sillä hetkellä kun saavuimme paikalle. Totesimme yhdellä silmäyksellä, että sokkelo oli täysin tyhjä, ja baggage drop tiskit olivat kaikki vapaita. Niinpä päätimme ohittaa koko sokkelon ja kävelimme suoraan tiskille. Ärhäkkäästi täti heitti opastuksensa kesken ja syöksyi peräämme ripittämään meitä, että tiskille kuuluu mennä sokkelon läpi! Jätimme hänet jatkamaan yksinpuheluaan ja siirryimme keskustelemaan tiskin takana olevan virkailijan kanssa. Hohhoijaa, ihan turhaa narinaa kun paikalla ei siis käytännöllisesti katsoen ollut muita matkustajia kuin me kaksi. 

Yövyimme Hiltonissa lentokentällä, jotta vältyimme mahdottoman aikaiselta aamuherätykseltä ja pääsimme jo loman makuun. Istuimme toki hetken illalla Hiltonin aulabaarissa syömässä ja juomassa ylihintaista mutta hyvin tarjoiltua muonaa. 

Aamulento sujui lennokkaasti ja nopeasti ja saavuimme ajallaan Roomaan. Heti koneesta ulos astuttuamme havaitsimme lukuisat Royal Caribbeanin kyltit, joten jos olisi ostanut kuljetuksen laivayhtiöltä, olisi helposti löytänyt perille. Suuria vaikeuksia ei meilläkään ollut kyytiämme löytää: Civitavechhia Cab Services kuljetti meidät yli puolet halvemmalla Civitavecchiaan kuin laivayhtiö.  Kuljettaja oli meitä kyltin kanssa odottamassa heti kun olimme kävelleet matkatavaroinemme ulos aulaan. Etukäteen oli kerrottu, että odotusaika on max 25 min mutta meidän tapauksessa ilmeisesti meitä odotettiin eikä päinvastoin. Kyytiin nousi lisäksemme romanialainen naisduo, joiden englannin kielen taito oli sen verran heikkoa, että mitään varsinaista keskustelua heidän kanssaan ei syntynyt koko 50 min matkan aikana. Kuski ajoi ripeästi ja kurvasi satamassa suoraan terminaalia merkkaavan teltan eteen, niin että emme vaivautuneet käyttämään kantaja-palveluita kymmenen metrin talutusmatkan vuoksi. 

Ensin luovutimme siis matkalaukut ja sitten kävelimme varsinaiseen checkin-telttaan. Puolimatkassa vastaan tuli tiski, jossa jaettiin terveysselvityslomake, jota ilmeisesti ei saa etukäteen täyttää. Siinä kysytään mm oletko ollut flunssainen tai vatsataudissa tai kohdannut ihmisiä, joilla ko oireita olisi ollut. Mietimme, että mitä tapahtuu sellaisille, jotka oikeasti vastaavat rehellisesti talvisaikaan juuri tuohon flunssakysymykseen.

Set-sail-passin SUITE-täppä herätti asianmukaisen ohjauksen SUITES-jonoon, jota ei siis ollut. Siis sitä jonoa: Suoraan tiskille vaan, nimmarit papereihin, avainkortti käteen ja tervetuloa risteilylle. Welcome back, toivotti virkailija ja sai P:n ihmettelemään, että mistä se sen tiesi että me ollaan ennenkin oltu risteilyllä. No siitä GOLD-statuksesta tietenkin, joka kortissa lukee varsin selvästi. Amerikkalaisilta kerättiin vielä passit kaniin, mutta me vaan käveltiin suoraan laivaan. Koko proseduuri taksista laivaan kesti noin viis minuuttia. Varsin sopeva ajankohta saapua satamaan siis, noin klo 11. 

Mitä tekee suomalainen ensimmäisenä kun astuu laivaan? Marssii lähimpään baariin ja tilaa juoman, tietenkin – varsinkin kun oli maksanut allinclusive-drinkkipaketin. P tilasi miehekkäästi cosmopolitanin ja mikäs siinä, karpalomehu maistuu hyvältä! Samalla söimme pientä välipalaa, että jaksamme aloittaa laivakierroksen. Hytteihin kun pääsee vasta klo 13 aikaisintaan. 

Hissi kertoi meille onneksi heti, että Sunnuntaissa ollaan. Jossain vaiheessa viikkoa kuulin keskustelun, jossa rouva sanoi toiselle pitävänsä laivayhtiön ajatuksesta nimetä hissit viikonpäivien mukaan. Hän oli jo nähnyt ainakin Monday, Tuesday ja Wednesday –nimiset hissit!

Päädyimme kierroksellamme ensin kannelle ja sitten Cosmopolintan Clubille / tai Skybariin, kuten me sitä kutsuimme (Skybar oli itse asiassa uima-altaalla). Ylimmän kannen baarista tuli nopeasti lempipaikkojamme juuri näköalan vuoksi. Odottelimme siellä hetken aikaa, että hytit aukeaisivat klo 13. 

Satama-altaassa oli myös pienempi RCCL:n laiva: Serenade of the seas.

Ennen kuin laiva pääsee lähtemään, on kaikkien matkustajien pakko osallistua pelastusharjoitukseen. Tällä kertaa meidän kokoontumisasemamme oli kannella. Siellä asettauduimme sotilaalliseen järjestykseen jonoon kuuntelemaan kapteenin kuulutusta, josta joku ymmärsi jotain ja toiset ei mitään.

Sitten eikun ankkurit ylös ja Sail-A-Way, Navigator!

Olimme tällä kertaa varanneet My Time Diningin pääruokasalista, mikä tarkoittaa että meillä oli pöytä kahdelle varattuna eri aikaan joka ilta. Yhtä iltaa lukuunottamatta meitä kuitenkin palveli sama kolmihenkinen tarjoiluhenkilökunta. Ruokasalimme nimi oli Swan Lake - balettiteema oli käytössä kaikissa 3 ruokasalikerroksessa.

Ensimmäinen illallinen on pukeutumiskoodiltaan "casual", koska kaikki eivät välttämättä ole saaneet matkatavaroitaan tarpeeksi ajoissa vaihtaakseen vaatteitaan. Meillä oli ilo saada päätarjoilijaksemme Elias. Apulaisena hääri Junior, josta oli kyllä enemmän haittaa kuin hyötyä.

Messina, Italy

Nautimme ekaa aamiaista parvekkeella kaikessa rauhassa ennen kuin lähdimme kiertelemään laivaa. Messinaan saavuttiin vasta klo 10, joten aikaa oli mukavasti. Emme edes yrittäneet poistua laivasta ensimmäisten mukana, joten vältimme suuremman ruuhkan. 

Satamassa lähdimme kävelemään ”tuohon suuntaan” enempää suuntaa ajattelematta ja päädyimme tekemään yhden meille niin tyypillisistä järjettömistä kävelykierroksista. Näimme kukkulalla kirkon ja suuntasimme sitä kohti, vain huomataksemme ettei se ollutkaan ehkä mielenkiintoinen kohde. Hiki tuli ja hermo meinasi mennä molemmilta. Eli vaihdoimme suuntaa kohti toista kirkkokukkulaa, jonne sitten sentään jaksoimme kiivetä. Se kannatti, sillä maisemat merelle ja kaupungin yli olivat mitä mainioimmat.

Kukkulalta bongasimme myös seuraavan kohteen. Matkalla piipahdimme paikalliseen laatikkomarkettiin, josta ostimme juotavaa, hammasharjan ja muovikassin. Muovikassin sen takia, että P ei kassalla ymmärtänyt mitä häneltä kysyttiin, ja vastasi vain si-si, joten tulimme ostaneeksi 15 sentillä tuliaisiksi muovikassin. 

Sopivasti ennen klo 12 saavuimme Messinan katedraaliaukiolle ja asetuimme kivetyksen reunalle istuen odottamaan kellotorninäytöstä. Sitä ennen saimme seurata katukauppiaiden myyntirupeamaa; kasseja, huiveja, puutöitä, juotavaa jne. Hulina näytti sopivalta taskuvarkaiden alueelta, etenkin siinä vaiheessa kun kirkontornin konsertti alkoi. Sillä silloin kaikkien huomio ja katse kohdistui ylöspäin – ja tungos oli kunnollinen. Emme kuitenkaan huomanneet että keneltäkään olisi mitään napattu.

AveMaria raikui kaiuttimista, kullattu kukko kiekui komeasti, leijona karjahteli ja pyhimykset marssivat ympäri. Show kesti ehkä vartin ja oli oikeastaan ihan mukavaa katseltavaa, varsinkin kun meillä oli istumapaikat. 

Tämän jälkeen päätimme, että olemme tarpeeksi Sisiliaa nähneet ja lähdimme kohti laivaa. Piipahdimme kuitenkin katukahvilassa syömässä Canollit, Gelatoa ja espressot. Sekä ostamassa yhdet kengät ja jääkaappimagneetin. 

Loppuiltapäivän vietimme allasalueella nauttien kaupunkinäkymästä ja rentoutuen. Illalla kävimme katsomassa ”Celine Dion” –shown. Se oli oikein hyvä

At Sea

Messinan jälkeinen päivä oli meripäivä matkalla kohti Ateenaa. Aamiaista nautimme toistamiseen parvekkeella. Muutoin päivä hurahti lähinnä aurinkokannella ja muutoin vaan eri puolella laivaa. Lounaalla kävimme Johnny Rocketsissa, joka on maksullinen hampurilaisravintola rakennettu 1950-luvun tyyliin. USD4,95/hlö hinnalla saat syödä mitä tahdot. Juomat maksavat erikseen, mutta kun meillä oli drinkkipaketti niin limsat oli jo maksettu. P ahtoi napaansa hodarin ja hampurilaisen, minä tilasin kanasalaatin ja tonnikalatoastin. Hyvää oli, ja tarkoitus oli käydä uudemmankin kerran viikon aikana, mutta se jäi vain aikomukseksi. 

Illalla oli viikon ensimmäinen Formal night, niin kutsuttu Captains gala. Pynttäydyimme siis parhainpiimme, kävimme skoolaamassa skumpat kävelykadulla ja nautimme illallista viikon ainoan kerran eri pöydässä. Sen pöytäalueen juomatarjoilijalla ei ollut hajuakaan drinkkipaketin kattavuudesta ja niinpä varmistimme poistuessamme että Elias tarjoilisi meille loppuviikon ajan.

Athens, Greece

Ateenan aamuna ajatuksenamme oli syödä aamiaista nopeasti Cafe Promenadessa, mutta yllättäen sen aamiaistarjoilu koostui pelkästään donitseista! No ei kiitos, ja kiipesimme Windjammeriin ensimmäistä kertaa. Siellä oli tarjolla normaali ruotsinlaiva-buffet kertaa 15 eli kaikkea mahdollista aamiaisherkkua. Sen jälkeen poistuimme laivasta ja kävelimme taksijonoon. Olin etukäteen kuullut jos jonkinlaista taksihuijarijuttua, mutta meidän suharimme kertoi kyydin maksavan n 18-20 euroa, laittoi mittarin päälle ja lähti muuta palvelua tarjoamatta liikkeelle. Aamuruuhka oli huvittava – seurasi mm episodi, jossa viereisen kaistan rekkakuski pysäköi ajoneuvonsa keskelle katua vinoon niin ettei taksi oikein mahtunut kunnialla vierestä ohittamaan. Taksikuski kilahti nollasta sataan alle kolmen sekunnin, pui nyrkkiä ja pomppasi ovesta ulos kälkättäen ja sadatellen. Yhtä nopeasti hän kokosi itsensä, ujutti taksin rekan ohitse ja jatkoi matkaa kohti Akropolista. Mittari näytti perillä 18 euroa, ja maksoimme mukisematta 20 euroa sujuvasta kyydistä. 

Vähän aikaa pähkäilimme että mistä suunnasta aluetta pitäisi lähestyä sillä kello oli vajaa yhdeksän eikä alueella vielä näkynyt juurikaan ruuhkaa. Osuimme lippukioskille juuri sopivasti kun ensimmäiset bussilastilliset turisteja kerääntyivät oppaansa ympärille kuuntelemaan ohjeita, eli kiilasimme sujuvasti jonojen edelle, ostimme liput ja kipusimme kohti kukkulaa. Sitä ennen ostimme kuitenkin ylihinnoitellut (3.5 e/kpl) ja ylimakeutetut appelsiinivesipullot, koska se oli ainoa mitä oli tarjolla. Pääsylippu Akropolikselle maksoi 12 e/nenä. 

Ihailimme Ateenan maisemia ja Acropolin raunioita hyvän tunnin ennen kuin päätimme saaneemme tarpeeksi. Poistumisajankohta oli loistavasti valittu, sillä ruuhka ylämäkeen oli jo melkoinen. Steppailimme kohti Plakaa, ostimme jääkaappimagneetin ja chillailimme. Sitten rupesi ripsimään vettä, ja sateenvarjomme olivat luonnollisesti turvallisesti laivassa hytissä. Piipahdimme välipalalle ja mietimme, mitä seuraavaksi. Totesimme yhteistuumin että Plakaa olisi kiva kierrellä mutta vesisateessa se ei ole kivaa. Eli suunta kohti lähintä metroasemaa ja metrolla Pireukseen. Vettä tuli edelleen mutta jostain järjettömästä syystä päätimme kävellä laivalle, koska sehän on ihan tuossa satamassa. Olimme vaan jättäneet huomioimatta että Pireuksen satama on varsin laaja ja Navigator oli sen toisessa äärilaidassa. Tästä siis seurasi reissun järjetön kävelyreissu vol 2. Vettävaluvina ja palellen saavuimme laivalle.

Siinä vaiheessa kun saimme kuivaa yllemme, alkoi aurinkokin taas pilkahdella. Loppuiltapäivä ja ilta kuluivat totuttuun tapaan illallisella ja Cosmopolitan clubilla. Sieltä katselimme maininkeja ja tyrskyjä jotka keinuttivat laivaa melkoisesti. Keinumista ei kyllä muutoin huomannut, mutta allasalueella näkyi, miten vesi loiskui altaista yli merenkäynnin tahtiin. 

Kusadasi Turkey

Heräsimme vähän yllättäen klo 7.10 kapteenin kuulutukseen, joka poikkeuksellisesti kuului myös hyttiradiosta. Öinen myrsky ei ollut vielä laantunut emmekä päässeet aikataulun mukaisesti satamaan. Seisoimme Kusadasin ulkopuolella merellä neljän muun risteilijän kanssa odottelemassa selkeytymistä sillä kapteenin oli laivan ja matkustajien turvallisuus huomioon ottaen mahdotonta päästä laituriin. Ehdimme jo harmitella, että jäävät kaikki Turkki-tuliaiset ostamatta. Nelisen tuntia seisoskeltiin ennen kuin huomasimme että laivahan liikkui ja viimeisenä – suurimpana – risteilijänä Navigator asettui laituripaikkaansa. Kapteeni teki päätöksen, että lähtemistä viivästettäisiin tunnilla jotta Efesoksen retkeläiset saisivat nauttia kokopäiväretkestään hätäilemättä. 

Me emme retkeä kaivanneet, sillä Kusadasi on meille tuttu kohde. Viimeksi kävimme siellä kesällä 2012. Kävelimme hieman ympäriinsä tuttuja paikkoja katsellen ennen kuin päädyimme basaarialueelle tekemään tuliaisostoksia K:lle. Meikkipussukat, Ugg-tohvelit ja olkalaukku tarttuivat matkaamme mielestämme kohtuullisella kustannuksella. Pysähdyimme myös Cafe Centralissa kebabilla. Hauska oli huomata, että meidät edelleen muistettiin. Taifun-tarjoilija, Fetsi-sisäänheittäjä sekä omistajaherra havaitsivat meidät kaukaa ja nopeasti raivasivat meille tilaa pöydässä. Kebab ja Efes maistuivat kuten ennenkin. 

Palasimme laivaan hyvissä ajoin ja tilasimme huonepalvelusta vähän välipalaa. Illalla osallistuimme kävelykadun hurjiin Village people vaikutteisiin 1970-luvun bileisiin.

Chania (Souda) Greece

Seuraavana aamuna heräsimme Haniasta. Tai oikeammin Soudan satamakaupungista. Hyvissä ajoin poistuimme laivasta, ostimme kaupunkibussiin menopaluuliput (3 e /hlö) ja matkustimme n 30 min päästäksemme Hanian keskustaan. Kaupunki vasta heräili aamuun, joten marssimme ristiin rastiin sokkeloisia katuja ihaillen pittoreskia pikkukaupunkia. Jossain vaiheessa ostimme pakollisen jääkaappimagneetin ja pysähdyimme kahville. Juttelimme myös yhden ”paikallisen” suomalaisnaisen kanssa, joka myi jotain hopeakoruja.  Puolen päivän maissa olimme saaneet tarpeeksemme Hanian kaduista ja palasimme laivalle. Vastaamme tuli vielä useita täpötäysiä busseja, vaikka laivan all-aboard-aikaan oli vähemmän kuin 2 tuntia aikaa. Tuon ajan me otimme aurinkoa Solariumissa ja kävimme läpi baarin frozen drinks –listaa.

Laiva lähti eteenpäin klo 15 ja illalla oli vuorossa jälkimmäinen Formal night. Kävimme otattamassa parit kuvat laivan valokuvaajalla, mutta olimme lopputulokseen todella pettyneitä. Tämänkertaiset valokuvaajat olivat tosi ammattitaidottomia esimerkiksi silmälasien heijastusten välttämisessä. Enkä nyt puhu vain meidän omista kuvistamme, vaan näimme myös muiden täysin epäonnistuneita otoksia.

Semmoinen härdelli vielä tapahtui aamulla, että aamiaisen jälkeen kävin naistenhuoneessa ja käsiä pestessäni huomasin että sormuksesta oli yksi timantti pudonnut. Harmillista! Sormus oli edelliskesänä ostettu Kusadasista eli siellähän me olimme juuri eilen. Onneksi ensimmäisenä formal night iltana otetuissa kuvissa sormus näkyi ehjänä, joten vakuutusyhtiö korvasi puuttuvan timantin korjaamisen myöhemmin kotona. 

Cruising

Viimeinen laivapäivä vietettiin merellä matkalla Haniasta Sisilian Messinan salmen kautta Roomaan. Nautimme rennosta menosta Solariumissa, aurinkokannen Octoberfest-makkaravalikoimasta, kauniista maisemista ja olostamme muutoinkin. Loistavan rentouttava päivä kolmen satamassa vietetyn päivän jälkeen. 

Illalla pakkasimme tavarat valmiiksi oven taakse ja jätimme vain yökamppeet käsimatkatavaroina hyttiin. 

Risteilystä

Kaikenkaikkiaan risteily oli oikein onnistunut. Ensimmäisellä kerralla (Freedom 2012) meillä oli jotenkin kamala hätä ehtiä nähdä ja tehdä kaikkea mahdollista. Tällä kerralla osasimme ottaa rennommin ja päättää, että tehdään se mitä vastaan sopivasti tulee eikä juosta mitenkään tekemisen perässä. Esim iltashowsta halusimme ehdottomasti nähdä jääshown ja nautimme mm Celin Dion imitaatiosta. 

Ruoka oli hyvää ja sitä oli tarpeeksi. Palvelu pelasi pääruokasalissa Eliaksen kanssa mainiosti ja drinkkipaketista otimme kaiken irti. My time dining -konsepti sopi meille, vaikkakaan emme oikeastaan paljoakaan vaihtaneet varsinaisesti ruokailuaikaa. 

Laivan matkustajista suurin osa oli amerikkalaisia ja italialaisia. Kapteeni oli norjalainen ja miehistö 76 eri maasta. Kansainvälistä porukkaa siis, joka käytännössä tarkoitti esimerkiksi pitkiä kuulutuksia: ensin puhui kapteeni englanniksi ja skandinaaviskaksi. Sen jälkeen saman jutun lateli Ivan the International Ambassador saksaksi, ranskaksi ja espanjaksi. Jonka jälkeen vielä Cruise Director Simone ääntelehti italiaksi. Yksittäinen kuulutus kesti siis pahimmillaan viisitoista minuuttia.

Laivalla kaikki on hinnoiteltu USDnä ja maksetaan laivan avainkortilla joka on kytketty luottokorttiin. Loppulasku tuodaan viimeisenä yönä ja kannattaa tarkistaa ennen kuin poistuu laivasta. Teoriassa luottokortin sijaan olisi voinut laittaa käteispantin, mutta minusta luottokortti on ehdottomasti kätevin.

Me emme Johnny Rocketsia lukuunottamatta syöneet maksullisissa ravintoloissa, vaan nautimme ruokamme pääruokasalissa iltaisin ja muutoin Cafe Promenadessa, Windjammerissa ja huonepalvelun kautta. Huonepalvelu kuuluu myös hintaan, mutta tippasimme tarjoilijan aina muutamalla taalalla. Olimme varanneet mukaan siis etukäteen 1 ja 5 USD seteleitä. Rahaa kului muutamaan valokuvaan ja joihinkin laivatuliaisiin (mm 3 t-paitaa, laivamagneetti ja Estee Lauderin puuterirasia). Loppulasku oli alle 200 USD, joista suurin osa oli valokuvia. 

Rome Italy

Aamuvarhaisella saavuttiin takaisin Civitavecciaan, joka on n 60 km Rooman ulkopuolella oleva satamakaupunki. Poistuimme laivasta myöhemmin kuin meille osoitettu poistumisaika oli, joten laukkumme olivat jo sievästi teltassa odottamassa. Jonotimme bussia satama-alueen portille noin puoli tuntia ja sitten kävelimme laukkuinemme juna-asemalle. Tarkoitus oli ostaa junalippu jo satama-alueen portin vieressä olevalta kioskilta, mutta siitä ne olivatkin loppu. Matkan varrella tuli vastaan matkatoimisto ja vasta jälkikäteen havaitsin että se otti muutaman euron välityspalkkiota junalipun päälle. No, mitäs pienistä.

Suurempi ongelma oli löytää oikea laituri. Itävaltalaispariskunnan kanssa tulkitsimme näyttötaulua ja kapusimme kaikkine matkatavaroinemme kapeaakin kapeampaa portaikkoa laiturille. Kolmaskin perhe osui paikalle ennen kuin italialainen siivoojatäti tuli hätistelemään meitä pois. Yhteistä kieltä ei oikein tahtonut löytyä mutta viimein ymmärsimme olevamme väärällä raiteella nro 2. Ei vaan käynyt kenelläkään mielessä, että samalla ratapihalla voisi olla kaksi raidetta nro 2. 

Onneksi aikaa junan lähtöön oli vielä parikymmentä minuuttia, eli ehdimme köpöttää ne samat kaposet portaat alaspäin, toiset ylös ja oikealla raiteella nro 2 jo odottavaan junaan. Ja onneksi muistimme myös validoida tikettimme seinänpieleen piilotetussa leimauslaitteessa. Nääs se ei ollut ihan itsestäänselvyys. Ahtauduimme paikallisjunaan sisälle tavaroinemme – onneksi saimme sentään istumapaikat, mutta tavarat jäivät vähän hankalasti käytävälle. Ja sitten körötimme tunnin matkan Rooman Termini-asemalle. Matkan aikana saimme mulkaisuja italialaismammoilta tavaroidemme vuoksi, mutta ei se meitä häirinnyt, koska mulkaisut olivat selvästi italiankielisiä, jota me emme tietenkään ymmärrä. Kansainvälisiä käsimerkkejä ei siinä kohti vaihdeltu, mutta jokunen turisti veti kyllä herneitä nenäänsä siinä vaiheessa kun junassa kiersi lipuntarkastaja, joka validoimattomasta tiketistä veloitti uuden tikettimaksun. Tuplakulu vain siitä syystä, että italialaiset olivat piilottaneet validointilaitteensa hämmästyttävän hyvin laiturialueella. 

Etukäteen olin järjestänyt tuttavantuttavan kautta suomalaisen matkaoppaan kierrättämään meitä Rooman nähtävyyksillä. Treffasimme Sirpan Terminin asemalla, vaikka itse asiassa olimme matkustaneet samalla junalla asemalle. Veimme matkatavarat aseman alakerran säilöön ja lähdimme marssimaan katuja pitkin. Näimme Colosseumin, lukuisia komeita rakennuksia ja kirkkoja, Espanjalaiset portaat, Trevin suihkulähteen jne. Käytimme aikaa kiertelyyn noin kolme tuntia ennen kuin päädyimme lounaalle Sirpalle tuttuun ravintolaan. Helkutin hyvää pitsaa ja halpaa viiniä! Jouduimme oikein kysymään tarjoilijalta loppulaskun kohdalla, että olihan laskussa kaikki varmasti  mukana. Hyvästelimme Sirpan Terminin asemahallissa, kun hän ensin oli näyttänyt meille vielä paikallispoliisin undercover työssä. Asemahallin ruokakaupasta haimme viimeiset tuliaiset (kahvia ja suklaata) ennen kuin etsimme Leonardo-lentokenttäjunan lähtölaiturin. Mikä siinä on, että opastukset italiassa on ihan syvältä? Tämäkin laituri oli erittäin huonosti merkitty. 

Pikajuna ei pysähdy muilla väliasemilla, mutta siinä ei myöskään voi käyttää vuorokausilippua. Mutta ei se ollut kallis, 14 e/hlö. Vuorokausilipun hinta oli 9 e, mutta me maksoimme siitä siis muutaman euron ylimääräistä Civitavecchian ostopaikan välityspalkkion vuoksi.

Lentokentällä avasimme vielä kerran matkalaukun ja tungimme kahvit ja suklaat sisälle. Sitten luovutimme matkatavarat ja kävelimme turvatarkastusjonoon, jossa minun insuliinini taas herättivät ansaittua huomiota läpivalaisussa. Kummallista, ei tämmöistä tarkkuutta ennen ole missään ollut havaittavissa Hongkongia lukuun ottamatta, jossa insuliineista joutuu selittämään joka kerta.

Hyödynsimme vielä lentokentän 30 min ilmaisen wifin ja tsättäsimme hetken K:n kanssa. Emme ostaneet lentokentältä mitään muuta kuin välipalat ja juotavaa.

Lento oli puolen yön pintaan Helsingissä ja nukkumaan pääsimme noin kolmelta. Seuraavana aamuna töihin riemulla!