Mentalisti ja Maailman hauskin mies sekä Torni

Avec-rouvana on joskus ihan kiva olla, kun pääsee "siivellä" yllättävänkin hauskoihin paikkoihin. Marraskuun alussa oli tuplakiva-reissu, kun se sisälsi hupaisan esityspläjäyksen ja uuteen hotelliin tutustumisen yksin tein.

Mentalisti Pete Poskiparta (http://blogbook.fi/peteposkiparta/se-on-pirun-pienesta-kiinni / siellä me istumme keskikatsomossa 2 rivillä ) oli pistänyt pystyyn The Show -esityksen yhdessä Miss Divetin, Ismo Leikolan ja Jarkko Tammisen kanssa. Poskiparran ja Tammisen esityksiä olin nähnyt aikaisemmin, loput kaksi olivat vain nimeltä tuttuja. Hauskaa iltaa odotin ja sitä myös sain, ja jopa pidemmästi kuin mitä odotimme. Nääs show alkoi klo 19 ja illallispöytävaraus oli tehty 2 tunnin esitys mielessä mutta vasta 21.45 istuimme taksissa. Nou hätä, ruokaakin saatiin, koska palvelu pelasi.

Takaisin alkuun eli siihen uuteen hotelliin. Tai se mikään uusi ole, paitsi meille; Solo Sokos hotel Torni. Maineensa veroinen! Kaiketi yli 80-vuotias rakennus on ollut Helsingin korkeimpia rakennuksia koko historiansa ajan ja antaa kattoterassilta huikeat näkymät yli kaupungin. Meillä oli kahden hengen art deco -huone (supreme solo king art deco, kuten nimi kaikessa hienoudessaan kuuluu). Huoneessa oli ihana leveä vuode, istuinryhmä, työpöytä ja pikkiriikkinen vessa & suihku. Jotenkin kylppäri ja huone olivat eriparia kooltaan; huone oli normaaliin hotellihuoneeseen nähden isompi ja kylppäri sitten sellaine koppi, jonka suihkuun änkeytyminen oli taidemuoto ei-esteettisyydessään.

Kuohuvalla on kiva aloittaa!

art deco huone

suihku oikealla eikä tilaa sitten muuten yhtään enempää ollutkaan

Pistäydyimme luonnollisesti tornin tornissa drinkillä ennen Finlandia-talolle siirtymistä.
Näkymät ovat sananmukaisesti loistavat! Kaupunki iltavalaistuksessaan oli ihana.

The Show oli siis viihdyttävä. Mentalistin mielenkääntötemput ovat hämmästyttäviä (voi miten haluaisinkaan saada selville edes yhden jujun!), Leikola renttuisuudessaan lutuisa (ainako se on jotenkin pihalla ja silti niin hersyvän humoristinen), Tamminen hauska (niin hauska, että häntä itseäänkin naurattaa) eikä Miss Divetkään ollut huono, vaikkakin homman heikoin lenkki (ehkä ei kannattaisi istua niin lähellä esiintyjää joka huulisynkkaa). Finlandia-talon katsomo pullisteli miltei seiniään myöten täynnä ja ihmisillä oli selvästi hauskaa.

Illan kruunasi pikainen illallinen Tornin ravintolassa, kun ravintola ystävällisesti jousti aikataulussamme tapahtuneen viivästyksen vuoksi. Alkuruokia emme saaneet, mutta ehdimme silti ruokailla suht kiireettömästi ennen kuin meidät ystävällisesti ohjattiin muihin hotellin anniskelutiloihin. Päädyimme yksille ja kaksille Tornin alakerran ravintoloihin American Bar ja O'malley's.

 Sen verran kiire oli ruokailun kanssa, että pääruokaa (kuhaa?) en ehtinyt kuvata!

Hyvinnukutun yön, kiireettömän ja runsaan aamiaisen jälkeen etsimme automme tyhjästä Forumin parkkihallista (Joo, se ei ollut näin tyhjä kun saavuimme) ja matkustimme takaisin kotiin. Oikein onnistunut irtiotto!

Päivä ja yö Venetsiassa

Viikko hurahti vauhdikkaasti ja äkkiä olimme taas Venetsiassa ja piti poistua laivasta. Eli sama kuvio kuin viikko sitten, mutta toiseen suuntaan. Saavuimme Ca Doge hotellille puoli yhdeksän maissa ja mietimme jo siinä vaiheessa, että onkohan meillä opastusta tiedossa vai ei.

Kohtaaminen opas-tädin kanssa, osa 2

Edeltävä meripäivä blokkasi meidät ulkomaailmasta tehokkaasti, kun mikään kommunikaatiokeino ei meitä olisi mereltä tavoittanut. Niinpä en oikeastaan yhtään yllättynyt, että sähköpostiin bingahti heti yhteydenottopyyntö opas-rouvalta ja vielä turhaantunut kakkosviesti siitä, että emme vahvista mitään. Milläs vahvistat kun mikään yhteys ei toimi! Olin tarkistanut meilin torstaina klo 16.30 eikä siihen mennessä hänestä ollut kuulunut pihaustakaan.

Tartuin luuriin ja havaitsin, että numero on varattu. Samaan aikaan respan tyttö huutelee minua lankaluuriin. Siellähän opas-rouva olikin ja saimme sovittua tapaamisen. Loppujen lopuksi pääsimme liikkeelle vain n 40 min alkuperäistä suunnitelmaa myöhemmin.

Ja millainen maraton siitä sitten tulikaan! Viitisentoista kilometriä pitkin poikin pientä Venetsian saarta. Yhtä kanaalinreunaa tuohon suuntaan ja toista takaisin. Noin sata porrastettua siltaa, tuhat kirkkoa ja miljoona palazzoa! Yksi grande kanaalin traghetto-veneylitys, kymmeniä ja kymmeniä hienoja tarinoita! Yksi pikapysähdys kahvitiskillä, toinen pitsakioskilla, ettei lapsi pyörry nälkäänsä. Puoli viideltä pääsimme vihdoin istumaan ravintolaan ja sulattamaan kaikkea päivän aikana nähtyä.

Grande Canal

Gondolierien duuni ei ole helppoa kun vesi on korkealla

Huokausten silta

Pyhän Markuksen aukio

Upea kaupunki, hieno historia, innokas opas ja kävelemään tottuneet turistit on varsin toimiva yhdistelmä. Mutta liika on liikaa.

Illan hämärtyessä hipsimme kohti hotellia. Pysähdyimme matkalla ruokakauppaan ja täydensimme tuliaisvarastoja kahvi & keksiostoksilla ja harmittelimme, ettei mukaan mitenkään mahdu viiniä. Otimme vastaan hotellihuoneet ja totesimme, ettei viimeistä iltaa vietetä huoneessa kun on tällainen kaupunki ympärillä.

Niinpä otimme Vaporetto-vesibussin allemme (7 e/hlö) ja hurautimme Rialton sillalle, josta lähdimme pikkuhiljaa kävelemään kohti hotellia. Pysähdyimme pienissä kuppiloissa, ihailimme maisemia ja näyteikkunoita ja vain nautimme leppoisasta illasta. Sään suhteen päivä oli mitä täydellisin; lämpöä n 18 astetta, auringonpaistetta ja ilta oli "etelänpehmeä".

Gelato maistui! Huomaa kadulle jätetyt kävelysillat

Viini-kioskilla!

tiukkaa parkkeerausta hotellin sisäpihalla

Piazzale Roman viini-kioskin pysähdyksen jälkeen palasimme takaisin hotellille, ja annoimme jaloille luvan levätä. Onneksi kaikilla oli kunnon kengät, niin ettei kävely ollut ollenkaan tuskallista loppujen lopuksi.

Vielä oli yksi seikkailu jäljellä seuraavana aamuna. Koska lentomme oli aamuvarhain, olimme tilanneet taksin noutamaan klo 5.15 ja sovimme respan kanssa, että jättäisimme avaimet hotellihuoneeseen sieltä poistuttuamme. Näin teimmekin ja sitten iskikin pieni pankiikki, kun havaitsimme että sisäpihan parkkialueen kaikki ulosmenoaukot oli tukittu, eikä niitä saanut sisäpuolelta auki. Ovet ulospäin näyttivät kaikki avautuvan avaimella, joka siis oli sisällä huoneessa. Muurin ylitse ei voinut kiivetä, eikä meillä myöskään ollut mitään numeroa mihin soittaa! Huhhuh! Järki käteen; vaikkei missään näkynyt exit-hätäuloskylttiä, täytyyhän täältä ulos päästä. Kuitenkin jonkinlainen sivistysvaltio! Järjestelmällisesti kiersimme ovelta ovelle ja lopulta löysimme yhden, joka avautui sivukujalle. Siitä ulos ja kulman taakse taksille, kentälle ja kotiin!

Reppu täynnä muistoja, kohti seuraavaa seikkailua!

Katakolon, Kreikka

Katakolon oli meille täysin ennaltatuntematon kohde ja aika tuntemattomaksi jäikin. Sitä myydään "Olympiana" eli jossain 40 km päässä Katakolonin satamakylästä sijaitsee antiikin rauniokaupunki. "Minä en kyllä mitää folkkewest-raunioita lähde katsomaan", tuumasi teini ja sai mitä tilasi: hyppäsimme satamasta possujunaan, kiersimme puolen tunnin ja kuuden kilometrin "nähtävyysreitin" jonka jälkeen linnoittauduimme rantakuppilan wifiin. Vanhemmat saivat aurinkoa ja olutta, teini nettiaikaa. Oujeah, molemmat tyytyväisiä.

näissä maisemissa kelpaa istuskella

Katakolonin saaren roskakuskit olivat olleet 11 pv lakossa ja sen kyllä huomasi.

possujunan kyydillä kaupungille

tätä seuraa kun roskakuskit lakkoilee

Jostain kreikkalaiset olivat roudanneet satamaan ukrainalaisen (!!!) tanssiryhmän. No, jenkeille same, same but different.

the power of Ukraine

Katakolon-aamupäivän päätteeksi nautimme laivasta, auringosta ja lekottelusta. Satamapäivää seurasi viimeinen meripäivä, joka kului pääsääntöisesti samoissa merkeissä.

Mitä äiti tekee?

Mitä iskä tekee?

Mitä teini tekee?

Laivasta sen verran, että Splendour of the Seas on yksi pienimmistä ja vanhimmista Royal Caribbeanin laivoista. Silti se on yli 70 m isompi kuin suurin ruotsinlaiva, että vähän suhteellisuutta tähän pienuusvertailuun. Laivalla ei ole promenade-käytävää, vaan keskiaukio, jonka ympärille toiminta rakentuu. Siellä esitettiin jos jonkilaista akrobaattishowta ja mm miehistön esittelykulkue.

lattia on 5 krs, ja kaiteille kerääntyi hyvissä ajoin katsojia

Frozen akrobatiashow

Frozen

National parade - ei suomalaisia mutta yksi ruotsalainen sentään löytyi!

Schooner Barin Kish kumppaneineen palveli hyvin ja viihdyttävästi!

Kokeilimme onneamme kasinolla. Voitettiin omat takaisin sentään! Mut aika tylsää hommaa.

Kauppa-alue oli ahtaanlainen, mutta toisaalta emme varsinaisesti shoppailleet. Paitsi ne pakolliset magneetit.

Näin hauskaa on meripäivänä

Ei ollut edes ahdasta!

Uusi pyyhe-eläinlaji

Oi, oi, oi: Santorini, Fira ja Oia!

Tiesin, että Santorini olisi kaunis, upea, valouvauksellinen ja ihmeellinen. Silti en osannut arvata, kuinka ihmeellinen.

Laivasta poistuttiin tällä kertaa meriteitse, yhteysaluksilla. Noin viiden minuutin merimatka toi meidät Firan kaupungin satamaan.

Sieltä vaihtoehdot siirtyä eteenpäin ovat rajalliset; joko liikut jotenkin 600 metriä yläsuuntaan tai otat toisen paatin kohti Oiaa. Päädyimme jälkimmäiseen ja päädyimme siis juuri sinne, mistä kaikki upeat kuvat ovat:

Pari tuntia annoimme kameran räpsyä, ennen kuin tuli ähky kauneudesta. Hyppäsimme 15 e hintaan kuuluvaan bussikyytiin ja hurautimme takaisin Firaan. Nyt vaan siis suoraan kaupunkiin sen 600 m sataman yläpuolella.

Ensimmäiseksi syötiin ja juotiin. Ja luonnollisesti paikkaan, missä on ilmainen ja toimiva nettiyhteys. Tämä kaikki toteutui Cafe-restaurant The Greeks -ruokalassa. Tyypillistä kreikkalaista tavernaruokaa, kolme eri wifiä ja kohtuuhinnat. Kelpaa meille ja kelpasi muillekin. Paikka oli täynnä!

Sitten pysähdyimme vielä ihailemaan maisemia ja nauttimaan auringosta. Sekä miettimään alaslaskeutumisstrategiaamme. Vaihtoehtoina oli siis kaapelihissi (kamala jono), aasiratsastus (kamala haju) ja portaat alaspäin (kamala kokemus). Valitsimme kävelyn. Huh, ehkä olisi kuitenkin pitänyt jonottaa!

Beer with a view!

Aasiratsastus ei houkuttanut

Kuusi hyttiä kertaa kuusi ihmistä. Ei ihme että oli jonoa.

Kävely alaspäin 600 askelta, aaseja ja aasinkakkaa väistellen.

Niin se väistely! Ahdasta!

Alas päästiin kuitenkin onneksi loukkaantumatta, vaikka paria päivää aikaisemmin joku oli ilmeisesti jopa menehtynyt törmättyään aasiin/pudottuaan kyydistä. Me jonotimme hetkisen yhteysalukseen, ja sitten olimmekin jo takaisin Splendourilla.