Risteilykärpänen puraisi siis todella, n vuoden sisään tulossa on kolmas risteily. Ja tähän kohtaan sanon jo valmiiksi, että loppua ei näy!
Lähdimme matkaan Turusta Helsingin kautta Lontooseen lauantaiaamuna 25.10. Finnairin lennoilla. Lennot sujuivat mukavasti ja ongelmitta. (Elastinen oli samassa koneessa kanssamme Hki-Lontoo). Saavuimme Heathrow'lle ajallaan, löysimme matkatavaramme ja lähdimme etsimään National Coachin bussiasemaa. Teknisesti ottaen olisimme ehkä ehtineet aikaisempaankin bussivuoroon, mutta Nationalille liput on syytä varata etukäteen, ja myöhästymisriskiä välttääkseni olin buukannut meille vasta klo 11.30 lähtevän Southamptonin bussin. Jouduimme siksi aika pitkään istumaan ja odottamaan. Käytimme tilaisuuden hyväksemme katselemalla kanssamatkustajia ja arvailemalla kuka muu päätyy laivaan kanssamme.
Southamptonin bussi oli itse asiassa matkalla Portsmouthiin saakka. Seurasimme näyttötaulua ja kuulutuksia tarkasti, ja lopulta olimme bussin vieressä nätisti jonossa heti ensimmäisten bussiinnousevien joukossa. Bussista oli varoitettu, että mukaan saa ottaa vain yhden 20 kg painavan laukun sekä käsimatkatavaran, jonka on mahduttava joko hattuhyllylle tai penkin alle. Lentolaukkumme nippanappa meni jalkatilaan, joka lentokoneista poiketen sijaitsee matkustajan oman penkin alla eikä edessä olevan istuimen alla.
Bussissa oli wifi, mikä oli iloinen yllätys ulkomaisille. Pääsimme heti päivittämään kuulumisia. Matka oli pitkä, sillä kesti yli puoli tuntia päästä ylipäätään ulos lentokenttäalueelta. Välissä oli kentällä muutama noutopiste ja yksi varsinainen pysähdyspaikka Winchester-nimisessä kylässä, jonka pubi oli RCCLn matkalaisille sopivasti nimetty Crown & Anchor. RCCLn kanta-asiakasklubin nimi kun on juuri tuo sama.
Saavuimme lopulta Southamptoniin n 45 min myöhässä. Loppumatkaa myöhästi vielä kuljettajan mukaan mahdoton kaupunkiliikenne: satamassa oli 4 risteilijää ja lisäksi paikallisella jalkapalloseuralla kotipeli. Olimme hetken suunnitelleet jopa lippujen ostamista peliin, mutta todenneet sen onneksi jo etukäteen aikataulultaan mahdottomaksi. Southamptonin linja-autoasemalta rullasimme matkatavaramme 600 metrin matkan hotellille, koska ilma oli mukavan puolipilvinen jä suht lämmin (n. 16 C). Mitä sitä suotta taksia tuolle matkalle maksamaan, varsinkin kun meillä ei ollut mikään kiire, ja tiesimme hyvin minne olemme matkalla.
Hotelliksi olimme valinneet Premier inn West Quayn, emmekä katuneet valintaamme. N 100 e/yö hintaan saimme kahden hengen huoneen aamiaisilla kävelyetäisyydeltä satamasta meille ennestään tuntemattomasta hotelliketjusta. Holiday Inn tai Novotel sekä Ibis eivät myöskään olisi olleet kaukana - Holiday Inn itse asiassa lähimpänä satamaa - mutta olimme päättäneet kokeilla jotain uuttakin.
Hotelliketjun erikoisuus on sähköistetty palvelu, eli aulassa oli vain pieni respaständi, jossa oli yksi ihminen töissä, ja sen lisäksi useampi tietokonepääte, joilla itse hoidettiin sisään kirjautuminen. Netti oli maksullinen (3 GBP/24h, eli n 4 e), jota summaa ihmettelimme miksi sitä ei olisi voitu ympätä jo hotellihuoneen hintaan sisälle. Siitä olisi saatu asiakkaille parempi mieli. No free lunches, selvähän se on että joku yhteyden kuitenkin maksaa, mutta jotenkin hassun pieni lisäveloituksena. Aamiainenkaan ei kuulunut hintaan, mutta olimme sen kuitenkin etukäteen maksaneet.
Huone oli kosteahkon hajuinen, suhteellisen pieni mutta ihan toimiva, kunhan vaan ensin opimme keskustelemaan avainlukijan kanssa. Me olimme sen logiikkaan nähden aivan liian nopeita ennen kuin tajusimme toimia hitaammin. Hotelli vastasi täysin odotuksiamme joka tapauksessa.
Tänne ei tultu istumaan, eli lähdimme etsimään ruokaa ja juomaa. Vastapäätä sijaitsee suuri ostoskeskus, jonne nopeasti siirryimme. P:n toiveena oli päästä kokeilemaan peri-brittiläistä herkkua kalaperunoita. Ostarilla oli Harry Ramsden's Fish & Ship pikaravintola, jossa söimme sitten elämämme kamalimmat ranskanperunat. Niin rasvaisia ja silti raakoja lötköpötköjä emme olleet koskaan aikaisemmin syöneet, emmekä toivottavasti ihan heti toistamiseen joudu syömään. Yök. P.llä oli kalat, M:llä kana. Ne olivat syötäviä, mutta kuorrutusta löytyi kyllä enemmän kuin varsinaista kalaa/kanaa.
Rasvaisuus piti tietenkin saada jotenkin kulutettua ja huuhdeltua, joten lähdimme tallailemaan päämäärättömästi katuja, vain ihaillen matalaa rakennustyyliä ja vanhahtavia tiilirakennuksia. Vahingossa osuimme Jane Austenin jalanjäljille ja löysimme jopa talon jossa hän on aikanaan asunut. Nyt siinä sijaitsi Juniper Berry niminen pubi, jonne astuimme sisään äänekästä puhetta ja naurun purskahduksia seuraten.
Otimme ekat oluet ja etsimme vapaan pöydän. Emme kuitenkaan ehtineet edes istahtaa alas, kun meitä tuli puhuttelemaan vanhempi herra, joka kutsui meidät pöytäänsä istumaan. Hän sanoi pöydässään olevan paikan paras näköala TVhen (jossa pelattiin sitä Southamptonin jalkapalloseuran kotipeliä) ja kaksi tyhjää tuolia. Niinpä löimme pehvat penkkiin ja seurasimme jälkimmäisen puoliajan jännittäviä tapahtumia jutustellen herran ja hänen kaverinsa kanssa. Pöydän ja TVn välissä oli myös biljardipeli, jossa puoliajan puitteissa ehdittiin vetäistä useampikin kilpailu. Loppujen lopuksi meillä oli vähän vaikeuksia päästä herrasta eroon, kun hän oli niin ylisosiaalinen ja halukas kertomaan juttuja Southamptonista parille ulkomaalaiselle. Hän seurasi meitä ulos asti (emme ottaneet toisia jostain syystä) neuvoen reitin hänen kavereidensa ravintolaan, jonne emme kuitenkaan menneet vaan päädyimme proosallisesti Kuninkaaseen hamppa-aterialle.
Sen jälkeen piipahdimme vielä Duke of Wellingtonissa ja yhdessä toisessa pubissa maistelemassa lisää paikallisia oluita, nyt kun olimme huomanneet, että aina voi tilata half pintin! Ihan vaan maisteluksi!
If your wife drives you to drink, get her to drop you off here!
Suhteellisen hyvin nukutun yön jälkeen söimme aamiaisen hotellilla ja lähdimme tallailemaan lisää katuja. Kävimme katsastamassa että laiva on varmasti satamassa, sekä tutkimassa reitin etukäteen. Kiersimme ympäri kaupunkia niin, että Lifelog sovellus kertoi lauantain kävelymatkaksi 9 km ja sunnuntaille vastaavasti 13 km. Ilman että tuntui varsinaisesti missään!
Aamiaisvalikoima oli todellakin riittävä.
Tästä portista sisään
Hotelli ei ole kaukana satamasta, 5 min käveily-ympyrän sisällä reilusti.
Adventure of the Seas
Katumarkkinat tarjoilivat ruokaa ympäri maailman.
Titanic muistoja oli kaupungilla paljon. Täältä laiva lähti kohtalokkaalle neitsytmatkalleen.
Uimahallilla oli uimahyppykisat. Kävimme hakemassa pari uimalakkia K:lle.
Laivaan pääsisimme myöhässä, sen tiesimme jo etukäteen. Adventurella oli edellisten 2 risteilyn aikana havaittu vatsatautiepidemia, jota oli puhdistettu jo nyt palanneen risteilyn aluksi. Nyt laiva kävi läpi perusteellisen desifioinnin uudestaan, ja meitä oli informoitu että laivaan pääsisi aikaisintaan 13.30 lähtien. Aamullisen kävelylenkkeilymme päätteeksi haimme tavaramme hotellista n. 13.30 ja roudasimme ne satamaan. Siellä oli vastassa melkoinen kaaos - joko kaikki eivät olleet saaneet infoa myöhästymisestä tai olivat jättäneet sen huomioimatta. Asetuimme jonoon käytyämme pudottamassa matkatavaramme kantajille, mutta varsin nopeasti kuulimme kutsuntaa "Platinum and above" matkustajille. Nöyrinä lampaina lähdimme seuraamaan virkailijaa, joka täräytti rintaamme punaisen tarran ja ohjasi suoraan sisään rakennukseen. Hopsan, sepäs menikin helposti kun kuuluu oikeaan porukkaan ja pitää korvat höröllä! Siitä eteenpäin sisäänkirjautuminen sujui mutkattomasti totuttuun RCCLn tapaan. Laivassa olimme 14.25.
Ei jonoja suuremmin, koska suurin osa jonottaa vielä ulkona.
Vain Top Tier pääsi sisään tässä vaiheessa.
Stig ombord 14.25
Seuraavaksi varsinainen risteily...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti