maanantai 21. joulukuuta 2015

Täällä taas Turkki, Kusadasi!

Turkki on toistaiseksi itäisen Välimeren risteilyjen must-stop. Vain sen takia, että pysähtyminen Turkissa takaa EU:n ulkopuolisen sataman ja sitä kautta halvemman arvonlisäverokannan. Jos pyöritään vaan EU:ssa, lisätään hintoihin aina kulloinen ALV, joka pyörii maassa kuin maassa 20 % kinthaalla. Sillä on merkitystä, jos laivalla käyttää yhtään rahaa. Rahankäyttö ei toki ole pakollista - laivalla pärjää hintaan kuuluvilla tarjoiluilla mainiosti. Mutta esim. drinksut, kosmetiikka, valokuvat jne maksavat jotain. Ja parempi 20 % vähemmän kuin enemmän, eikö?

Kusadasi on meille tuttu paikka, olemmehan viettäneet siellä yli 6 vkoa kaiken kaikkiaan. Kolme pariviikkoista ja muutama risteilypysähdys. Kyllä siinä alkaa jo tuntea kaupungin jollain tasolla. Kusadasia myydän Efesos-nimellä matkailijoille, onhan se kuitein vain 20 km kaupungin ulkopuolella. Me olemme Efesoksen nähneet kahdesti, ja vaikka se kuinka on hieno ja näkemisen arvoinen paikka, niin tällä kertaa keskityimme puhtaasti shoppailuun. Vielä kun lisätään mukaan se, ettei tytär kesällä päässyt sattuineista syistä mukaan kesälomareissulle Turkkiin, olivat odotukset loppukauden shoppailulle korkealla.

Eikä Turkki pettänyt tälläkään kerralla. Aurinkoisen meripäivän jälkeen aamu valkeni lämpimänä. Otimme aamiaisen parvekkeelle, ja nautimme maisemasta. Näimme parikin pelastuslauttaa, mutta kiikaroinnista huolimatta emme pystyneet päättelemään oliko kyseessä turistireissu vai syyrialaisten pakolaisten epätoivoreissu. Toivottavasti ensimmäinen.



Bongasimme satamaa lähestyessämme myös delffiinejä, jotka kisailivat laivan rinnalla! Riemunkiljahduksemme havaittiin myös komentosillalta. Anteeksi, perämies, että säikytimme sinut kahvikuppisi kanssa. Sinulle delffiinit lienevät jokaviikkoinen kokemus, meille kerta oli ensimmäinen.
Siellä ne uivat!
Satamassa oli toinenkin paatti; Mein Schiff 1. Sen saksalaismatkustajien kanssa kävimme Suomi-Saksa-maaottelun kannelta huudellen.






Kyyhkyssaari - pigeon island






Shop til you drop!
Päivä oli mukavan leppoisa. Kiersimme kauppoja, kävimme kepabilla ja oluella tutussa kuppilassa ja nautimme aurinkoisesta ilmasta. Laivaan palasimme ehkä turhan aikaisin kuin olisi tarvinnut (kaupunki on kuitenkin ihan sataman kupeessa), mutta olimme saaneet sen, mitä lähdimme kaupungista hakemaan. Bye bye, Turkki!
Auringonlasku on aina upea

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti