maanantai 21. joulukuuta 2015

Splendid Splendour & Venice


Lokakuusta on ikuisuus ja paljon on vettä virrannut Aurajoessa sitten Venetsian ja risteilymme, mutta aika ei onneksi himmennä muistoja, päin vastoin! Tapahtumia - ikäviäkin - on ollut liiankin kanssa, mutta onneksi voi aina palata muistelemaan menneitä.

Travel is the only thing you buy that makes you richer. 

Could not agree more. Siksi säästän kaikessa muussa, jotta matkustamiseen löytyy rahaa. Hyvillä diileillä rahan saa riittämään enempään. MOT.

Venetsiaan saavuimme perjantai-iltana myöhään Lufthansa lennolla Hki-Frankfurt-Venetsia. Koska ilta oli myöhäinen, olimme järjestäneet hotellikuljetuksen taksilla. Hotellimme sijaitsi Piazzale Romalla, joka on siis Venetsian saaren viimeinen piste, mihin maaliikenne pääsee. Sinne olisi päässyt näppärästi myös lentokenttäbussilla, mutta emme halunneet häslätä yhtään enempää siihen aikaan illasta. Niinpä taksikuski odotti meitä vastaanottoportilla kyltin kanssa ja hurautti suoraan hotellin eteen. Bussiin nähden säästö olisi meiltä kolmelta ollut n 20 e, joten tähän helppouteen parinkympin sijoittaminen oli minusta järkevää.

Hotelliksi olin juuri sijainnin vuoksi valikoinut Ca Doge. Venetsian hotellien hintataso on korkeahko tasoon nähden, halvemmalla majoittuisi mantereen puolella, mutta sijainnilla on merkitystä lyhyen vierailun aikana. Meille Ca Doge oli juuri oikea valinta (sekä ennen että jälkeen risteilyn).
Piazzale Roma (Ca Doge näkyy keskellä takana)

Ca Doge - huoneemme ikkunat ovat vasemmalla 1 krs.

People Moverin sisäänmenoaukko. Suoraan hotellia vastapäätä.

Hotelli tarjosi meille ison junior suiten (=3 h huone), wifin, ja aamiaisen. Huoneessa oli tarpeeksi tilaa pidemmäksikin aikaa, aamiainen oli riittävä (vaikkakin pääsääntöisesti muoviin pakattua einestä), wifin kanssa oli vähän niin ja näin, mutta se sijainti! Se oli loistava, ei olisi helpompaa kulkua kaupunkiin ja satamaan voinut saada. People Mover (joka siis on eräänlainen metro joka kulkee Piazzale Romalta matkustajasatamaan) sijaitsi suoraan toisella puolen katua. Hintaan 1.5 e/hlö sujautimme satamaan noin kolmessa minuutissa.




Aamiaisen jälkeen tapahtui "Kohtaus suomalaisoppaan kanssa, osa 1"
Kävelimme aamiaishuoneesta aulan läpi kohti portaikkoa ja huonettamme. Sohvalla istui nainen, joka nousi ylös, tervehti suomeksi sanomalla "Nukuitteko pommiin?" Kello oli 9.15. Kävi ilmi, että rouva oli suomalainen paikallisoppaamme, jonka kanssa olimme sopineet kaupunkikävelystä - seuraavalle lauantaille klo 9! Emme siis olleet myöhässä, vaan hän oli ajoissa - viikon!

Asian tolan selvittyä sovimme (näin uskoimme) uudet tärskyt viikon päähän ja sitten lähdimme vähän tallustelemaan ja ottamaan ensituntumaa Venetsiaan.


Gondolierit tietävät kyllä oevansa nähtävyys
Kaduilla myytiin yhtä ja toista


Aamukaffet oli pakko pysähtyä ottamaan. Pakko!
So this is Venice!

Poistuimme hotellista People Moverin avustuksella n 11.45, saavuimme satamaan vartissa ja laivassa olimme 12.20. Ei huano suoritus!

Checkinniin oli jo jonkin verran jonoa

Stig Ombord! YOU COULD BE HERE! Well, we are!

Ostimme täysi-ikäiselle, mutta amerikkalaisittain alkoholilainsäädännöllisesti alaikäiselle tyttärellemmekin juomapaketin (=sallittua 18 v täyttäneille Euroopassa), tutustuimme laivaan, osallistuimme pelastusharjoitukseen, majoituimme hyttiimme 7010 ja sitten olimmekin jo matkalla eteelään!
R-bar ja Cosmopoilitan. Happy cruising!

Normaali parvekehytti

Sohvasänky pysyi sänkynä koko viikon.

Hyttimme oli ihan laivan keulassa, lähellä komentosiltaa


St Marco square


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti