Päivä ja yö Venetsiassa

Viikko hurahti vauhdikkaasti ja äkkiä olimme taas Venetsiassa ja piti poistua laivasta. Eli sama kuvio kuin viikko sitten, mutta toiseen suuntaan. Saavuimme Ca Doge hotellille puoli yhdeksän maissa ja mietimme jo siinä vaiheessa, että onkohan meillä opastusta tiedossa vai ei.

Kohtaaminen opas-tädin kanssa, osa 2

Edeltävä meripäivä blokkasi meidät ulkomaailmasta tehokkaasti, kun mikään kommunikaatiokeino ei meitä olisi mereltä tavoittanut. Niinpä en oikeastaan yhtään yllättynyt, että sähköpostiin bingahti heti yhteydenottopyyntö opas-rouvalta ja vielä turhaantunut kakkosviesti siitä, että emme vahvista mitään. Milläs vahvistat kun mikään yhteys ei toimi! Olin tarkistanut meilin torstaina klo 16.30 eikä siihen mennessä hänestä ollut kuulunut pihaustakaan.

Tartuin luuriin ja havaitsin, että numero on varattu. Samaan aikaan respan tyttö huutelee minua lankaluuriin. Siellähän opas-rouva olikin ja saimme sovittua tapaamisen. Loppujen lopuksi pääsimme liikkeelle vain n 40 min alkuperäistä suunnitelmaa myöhemmin.

Ja millainen maraton siitä sitten tulikaan! Viitisentoista kilometriä pitkin poikin pientä Venetsian saarta. Yhtä kanaalinreunaa tuohon suuntaan ja toista takaisin. Noin sata porrastettua siltaa, tuhat kirkkoa ja miljoona palazzoa! Yksi grande kanaalin traghetto-veneylitys, kymmeniä ja kymmeniä hienoja tarinoita! Yksi pikapysähdys kahvitiskillä, toinen pitsakioskilla, ettei lapsi pyörry nälkäänsä. Puoli viideltä pääsimme vihdoin istumaan ravintolaan ja sulattamaan kaikkea päivän aikana nähtyä.

Grande Canal

Gondolierien duuni ei ole helppoa kun vesi on korkealla

Huokausten silta

Pyhän Markuksen aukio

Upea kaupunki, hieno historia, innokas opas ja kävelemään tottuneet turistit on varsin toimiva yhdistelmä. Mutta liika on liikaa.

Illan hämärtyessä hipsimme kohti hotellia. Pysähdyimme matkalla ruokakauppaan ja täydensimme tuliaisvarastoja kahvi & keksiostoksilla ja harmittelimme, ettei mukaan mitenkään mahdu viiniä. Otimme vastaan hotellihuoneet ja totesimme, ettei viimeistä iltaa vietetä huoneessa kun on tällainen kaupunki ympärillä.

Niinpä otimme Vaporetto-vesibussin allemme (7 e/hlö) ja hurautimme Rialton sillalle, josta lähdimme pikkuhiljaa kävelemään kohti hotellia. Pysähdyimme pienissä kuppiloissa, ihailimme maisemia ja näyteikkunoita ja vain nautimme leppoisasta illasta. Sään suhteen päivä oli mitä täydellisin; lämpöä n 18 astetta, auringonpaistetta ja ilta oli "etelänpehmeä".

Gelato maistui! Huomaa kadulle jätetyt kävelysillat

Viini-kioskilla!

tiukkaa parkkeerausta hotellin sisäpihalla

Piazzale Roman viini-kioskin pysähdyksen jälkeen palasimme takaisin hotellille, ja annoimme jaloille luvan levätä. Onneksi kaikilla oli kunnon kengät, niin ettei kävely ollut ollenkaan tuskallista loppujen lopuksi.

Vielä oli yksi seikkailu jäljellä seuraavana aamuna. Koska lentomme oli aamuvarhain, olimme tilanneet taksin noutamaan klo 5.15 ja sovimme respan kanssa, että jättäisimme avaimet hotellihuoneeseen sieltä poistuttuamme. Näin teimmekin ja sitten iskikin pieni pankiikki, kun havaitsimme että sisäpihan parkkialueen kaikki ulosmenoaukot oli tukittu, eikä niitä saanut sisäpuolelta auki. Ovet ulospäin näyttivät kaikki avautuvan avaimella, joka siis oli sisällä huoneessa. Muurin ylitse ei voinut kiivetä, eikä meillä myöskään ollut mitään numeroa mihin soittaa! Huhhuh! Järki käteen; vaikkei missään näkynyt exit-hätäuloskylttiä, täytyyhän täältä ulos päästä. Kuitenkin jonkinlainen sivistysvaltio! Järjestelmällisesti kiersimme ovelta ovelle ja lopulta löysimme yhden, joka avautui sivukujalle. Siitä ulos ja kulman taakse taksille, kentälle ja kotiin!

Reppu täynnä muistoja, kohti seuraavaa seikkailua!